PORKKANOITA JA KASVIKSIA
JY:n opiskelijalähettiläs Maria kertoo kasvatustieteen opinnoistaan ja opiskelijaelämästä Jyväskylässä
keskiviikko 4. helmikuuta 2015
NO MINNE SE KASVATUSTIETEEN LÄHETTILÄS SITTEN KATOSI?!?
Hyvä lukijakunta,
Lienee syytä ripittäytyä siitä, miksi blogissa ei ole näkynyt kasviksen lähettiläästä mitään elonjälkiä sitten viime vuoden!
Syitä on monia...mm. viime vuodelle sattunut opiskelijavaihto, Helsingin töissä vietetty kesä sekä muutokset opiskelijalähettilästoiminnassa. Keväällä onneksi ehdin parit esittelyt ja messut kiertämään, mutta työtuntimuutosten ja opintokiireiden takia ei blogin päivittämiselle enää aikaa jäänytkään! Tekosyitä? Ehkä :D Onneksi jo psykologian peruskursseilla opetetaan defenssimekanismit ;)
Ei vaan, tämä lähettiläs aloitti gradun parissa puurtamisen viime keväänä ja jatkaa nyt siitä, mihin ennen vaihtoon lähtöä jäi. Kliseisesti voisi todeta, kuinka nyt "on aika kääntää uusi sivu elämässä..." ja sitä diipadaapaa....todellisuus on kuitenkin paljon karumpi :D Jos täältä joskus meinaa valmistua täytynee se iso-G:kin jossain vaiheessa taklata! Hiukan suru puserossa joudun siis toteamaan lähettilään työsuhteeni tältä erää päättyneen :(
Seuraa toinen klisee: "Hätä ei kuitenkaan ole tämän näköinen!" :D sillä kasvatustieteiden tiedekunnan lähettiläänä jatkaa konkarikollegani Terhi OKLn puolelta! :) Terpalle voi siis jatkossa suunnata kaikki kasvatustieteisiin liittyvät utelut. Niin! Ja saa niitä toki minullekin vielä lähetellä! Jätän toistaiseksi blogin ja fb-sivut pystyyn, jos niihin joku satunnainen lukija sattuisi eksymään :D
Joka tapauksessa kiitos ja kumarrus teille kaikille blogia lukeneille, kysymyksiä ja kommentteja nakanneille, esittelyissä ja messuilla hihaa nykäisseille ja tsemppejä antaneille! Teitä varten tätä hommaa tehdään! Omasta puolestani toivotan tsemppiä kaikille työntäyteiseen kevääseen ja tuleviin hakuihin! Toivottavasti törmäillään! :)
T. Maria
perjantai 7. maaliskuuta 2014
UUSI KAUSI JA UUDET KUJEET
...siispä myös uudet markkinointipuheet!
Lähettiläskausi polkaistiin käyntiin viime viikolla ja uusien lähettiläiden sormet syyhyävät jo blogikirjoitusten ja facebook-päivitysten parissa. Ehkä me vanhatkin lähettiläät keksitään vielä tälle kaudelle jotain uutta ja mullistavaa! ;)
Ilokseni voin siis todeta saaneeni jatkaa pestissäni kasvatus- ja aikuiskasvatustieteen lähettiläänä. Suuri kiitos kuuluu teille blogin lukijakunta :) Teiltä saadut kommentit, kysymykset ja kannustukset ovat olleet kullan arvoisia ja auttaneet hurjasti minua matkan varrella.
Laitelkaapa siis rohkeasti uusia aihe-ehdotuksia tulemaan niin saadaan tämä bloggauskin taas pyöräytettyä alkuun ja pääsette lukemaan jatkossakin juuri teitä kiinnostavista aiheista. Kommentteja voitte jättää edelleen tänne blogiin tai lähettää sähköpostilla osoitteeseen maria.l.valkonen@student.jyu.fi.
Uuden kauden myötä uudistan myös blogin ja facebook-sivujen ulkoasua. Jos et ole vielä Facebook-sivuilleni eksynyt, niin teeppä se ja käy samalla tykkäämässä sivuista!
maanantai 16. joulukuuta 2013
MINNE LÄHETTILÄÄT KATOSIVAT?!?
Lukijoilta ja opoilta on viime viikkojen aikana tullut kyselyitä lähettilästoiminnasta, kasviksen opinnoista ja blogin jatkosta...
Huolestuneille tiedoksi: EI HÄTÄÄ - lähettiläät eivät ole kadonneet minnekään, toiminta on vain ollut yliopiston päätöksestä jäissä loppusyksyn ja siitä johtuen yksi jos toinenkin lähettiläsblogi on vietellyt hiljaiseloa viime kuukausien ajan ;) Toiminnan jatkolle on kuitenkin näytetty vihreää valoa ensi keväälle, joten toivottavasti lukiovierailuja, blogin kirjoitteluja ja muita päästään käynnistämään uudelleen tuolloin! Alkuvuodesta selviää myös uusi lähettiläskokoonpano ja eri oppiaineiden edustus.
Jos teillä herää kysymyksiä kasviksen opinnoista, yliopistoelämästä, blogista tms., kommentteja voi edelleen jättää minulle sähköpostin (maria.l.valkonen@student.jyu.fi), facebookin tai blogin kautta. Vastailen kyllä niihin kaikkiin, vaikkei virallista lähettilään-hattua tällä hetkellä olekaan päässä!
Mukavaa joulunodotusta ja lomia kaikille! Toivottavasti törmätään keväällä taas lähettiläskuvioiden merkeissä :)
lauantai 13. heinäkuuta 2013
JYVÄSKYLÄ OPISKELUKAUPUNKINA
Uuden opiskelijan "Aapiseen" jo toissaviikolla kirjoittelinkin asunnonhakukeinoista....nyt voisi puolestaan kurkistaa sitten siihen, millaista se asuminen ja eläminen oikeasti Jyväskylässä on!
Kuva: jyu.fi |
Jyväskylä vilisee opiskelijoita vuoden ympäri. Kaupunki on kompaktin kokoinen, kaikki tarvittava löytyy oikeastaan kävely-/pyörämatkan etäisyydeltä. Myös yliopiston kampus neljine alueineen sijaitsee keskeisellä paikalla lähellä keskustaa ja kampuksen sisällä on helppo suunnistaa rakennuksesta toiseen luentosalien ja meiluisten lounaspaikkojen perässä. Ainoana miinuksena mainittakoon Ylistönmäki, jonka Netta keväämmällä jo nimesikin Mordoriksi :D Syy selvinnee Villen tekemästä mainiosta videopätkästä!
Kuva: s-matkat.fi |
Kuva: Tiina Mutila |
Isommalta paikkakunnalta pienemmälle muuttaville neuvoisin varautumaan jonkin verran siihen, että kaikkea mitä suurkaupungista on tottunut löytämään ei välttämättä aivan löydä samanlaisena Jyväskylästä. Liikuntapaikkoja, kahviloita, vaatekauppoja ym. kyllä löytyy, mutta suurkaupungin laajaan tarjontaan ja valinnanmahdollisuuksiin tottuneena eivät puitteet välttämättä näyttäydy aivan samanlaisina täällä. Jos ei kuitenkaan ole mahdottoman vaativa ja täydellisyyden hakuinen, palvelutarjontaan on varmasti enemmän kuin tyytyväinen! Suurin osa pienemmältä paikkakunnalta Jyväskylään muuttavista puolestaan viihtyy täällä oikein hyvin ja kokee palvelutarjonnankin huomattavasti kattavammaksi kuin kotipaikkakunnallaan. Kysymys taitaa siis lähinnä olla siitä, mihin on aiemmin tottunut...
Kuva: juttualahesta.vuodatus.net |
Helposti luotavat kontaktit ja huolettomat keskustelunavaukset ovat varmasti maisemien ohella yksi asia, mitä jään vuoden päästä Jyväskylästä kaipaamaan. Täytyy myöntää että "maalaiselämä" on tainnut neljän vuoden aikana ehtiä jo tällekin stadilaiselle tekemään tepposensa....kotikaupungissa minua pidetään jo nyt kummajaisena jos erehdyn rupattelemaan kassaneidille tai bussipysäkillä seisoskelevalle niitä näitä :D Ehkä ryhdynkin tulevaisuudessa lobbaamaan jyväskyläläistä lupsakkuutta pääkaupunkiseudulle! :)
Kuva: c2is.fi |
lauantai 29. kesäkuuta 2013
UUSI OPISKELIJA - MUISTA NÄMÄ!
Kuva: marcinrzeczkowski.com |
1. OPISKELIJAKSI ILMOITTAUTUMINEN
Opiskelupaikka kannattaa vahvistaa heti kun päätös on tullut ja lopullisen opiskelupaikan on itse valinnut. Näin varasijoillakin olevat saavat tietoa mahdollisuuksistaan mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, eikä paniikkia asunnon etsinnästä ym. käytännön asioista ehdi syntyä kenellekkään. Opiskelupaikan vastaanottamisen lisäksi tulee maksaa ylioppilaskunnan vuosimaksu, joka takaa opiskelijahintaisen lounaan, -bussi- ja junamatkat, opiskelijaterveydenhuollon ja monia muita opiskelijaetuja erilaisissa ylioppilaskunnan järkkäämissä häppeningeissä. Ohjeet läsnäolevaksi opiskelijaksi ilmoittautumiseksi sekä JYYn lukuvuosimaksun maksamiseksi löytyvät hyväksymiskirjeestä.
2. OPISKELIJAKORTTI
Opiskelijakorttia kannattaa hakea Lyyralta elokuussa hyvissä ajoin, jotta opiskelijaeduista pääsee nauttimaan heti syyslukukauden alusta. Korttien toimitusajat eivät ole mitenkään mahdottoman pitkiä, mutta kuten muissakin instansseissa, ruuhkahuippu paikantuu syyslukukauden alkuun, jolloin tuhannet uudet korkeakouluopiskelijat aloittelevat opintotaivaltaan samaan aikaan. Opiskelijakortin hakemiseksi sinun tulee kirjautua Lyyran palveluun osoitteessa https://www.lyyra.fi/home.php. Tarvitset kortin tilaamiseksi myös digitaalisen kasvokuvan itsestäsi. Valmiin kortin voi noutaa elo-syyskuussa JYYn toimistosta.
3. OPINTOTUKI
Opintotukea kannattaa ehdottomasti hakea KELAlta ajoissa, sillä hakemusten käsittelyruuhkat huipentuvat syksyn alkuun. Tuen hakemiseksi sinun tulee täyttää tiedot asumiskustannuksistasi sekä opintojesi aloitusajankohdasta verkossa tai vaihtoehtoisesti toimittaa opintotukihakemus paperisena johonkin KELAn aluetoimistoon. Ohjeet tuen hakemiseksi löytyy osoitteesta http://www.kela.fi/opintotuki_nain-haet.
KELA lupaa maksaa sinulle (takautuvastikin) opintotukea siitä kuusta alkaen, jolloin olet opintotukea hakenut. Jos tuen hakeminen viivästyy osaltasi esim. lokakuulle, täytyy syyskuun vuokra ym. kustannusten maksamiseksi kehitellä muita ratkaisuja. Ole siis ajoissa tämän asian kanssa!!!!
4. ASUMINEN
Asunnon haku kannattaa (sekin) aloittaa hyvissä ajoin, sillä kaupunkiin tulijoita on syksyisin monesti enemmän kuin asuntotarjonta sallii. Mikäli olet muuttamassa Jyväskylään toiselta paikkakunnalta, suosittelen pistämään hakemusta KOASin tai JYYn kautta sisään. Ensimmäistä kertaa ko. instanssien kautta asuntoa hakevat saavat yleensä solumajoituksen, minkä jälkeen itsensä voi pistää yksiö/kaksiojonoon. Soluasumisessa on ulkopaikkakuntalaisille se hyvä puoli, että uusiin ihmisiin tutustuu helposti heti kaupunkiin muuttaessa!
Yksityisiltä markkinoilta voi myös hakea asuntoa, joskin tässä tapauksessa täytyy varautua pulittamaan hieman korkeampaa vuokrahintaa. Jos etsit kaverin kanssa kimppakämppää, sellaisen voi löytää keskustan alueeltakin suht edullisesti. Yksityisiltä markkinoilta etsiessä kannattaa tsekata JYYn asuntoilmoituspalsta, jonne voi jättää myös oman asunnonhakuilmoituksen. Oikotien, Etuoven ym. palveluiden kautta saattaa myös löytyä sopivia tärppejä, samoin kuin OVVn. Paikalliset sanomalehdet ovat myös oivallisia keinoja ensiasunnon löytämiseksi!
Mikäli asunnonetsintä viivästyy, eikä JYYlla tai KOASilla ole tarjota sinulle heti opintojen alusta asuntoa, Laajavuoressa järjestetään ensimmäisen kuukauden aikana tilapäismajoitusta. Taivasalla tai teltassa ei siis tarvitse nukkua, ellei erähenkisyys aivan välttämättä houkuttele! :D Lisätietoa tilapäismajoituksesta osoitteessa http://jyy.fi/opiskelijalle/asuminen-ja-toimeentulo/tilapaismajoitus/.
* * * * * *
JYYn sivuilta löytyy myös uuden opiskelijan tietopaketti, mitä kannattaa hyödyntää loppukesän aikana käytännön asioita setviessä :)
Myös yliopiston nettisivuilta löytyy monenmoista tietoa ensimmäistä kertaa korkeakouluopintojaan aloittaville. Tsekkaa ainakin seuraavat sivut:
https://www.jyu.fi/hae/opiskelusta/
https://www.jyu.fi/opiskelu/opinnoista/opiskelijanopas.
Kuva: wikiwebb.pbworks.com |
perjantai 10. toukokuuta 2013
KASVATUSTIETEILIJÄN KEVÄÄN BILEET - TOP 3
SITSIT
Sitsit on perinteinen akateeminen illanistujaisjuhla, missä syödään, juodaan ja lauletaan juomalauluja. Sitseillä on yleensä jokin teema, joka värittää illan ohjelmanumeroita ja jonka mukaan sitsikansankin tulee pukeutua. Sitseillä noudatetaan tarkkoja käyttäytymissääntöjä, joita toastmasterit voivat aika mielivaltaisestikin illan kuluessa muuttaa. Ohjelmanumeroina toimivat erilaiset yksilö- ja ryhmätehtävät, joihin yleensä joutuu pöytäseurueensa kavaltamana ja rangaistukseksi sitsi-sääntöjen rikkomisesta. Syytökset voivat olla yhtä aiheellisia kuin aiheettomiakin ;)
Sitsejä järjestävät kaikki yliopiston ainejärjestöt. Emilellä niitä on yleensä pari-kolme vuodessa yhteistyössä muiden ainejärjestöjen kanssa. Alla kuva parin vuoden takaisista High School Prom sitseistä, missä edustamme yhdessä illan toastmasterin kanssa.
High School Prom |
KASVISRISTEILY
Keväällä järjestetään valtakunnallinen kasvatustieteellisten alojen risteily a.k.a. Kasvisristeily. Vuorokauden kestävä seilaus Itämerellä starttaa Turusta ja noukkii sieltä mukaansa kasvislaisia eri puolilta Suomea. Risteilyllä pääsee siis tutustumaan muiden yliopistojen ja kaupunkien saman alan opiskelijoihin. Risteilyn pääjärjestysvastuu kiertää myös vuosittain yliopistolta toiselle. Itse en ole risteilylle vielä uskaltautunut mukaan, mutta kuuleman mukaan se sisältää ruoka- ja juomapuolen lisäksi karaokea, rasteja, tanssimista, tax freetä, Specian luentoja, Hunkseja ja speed-datingiä ;)
VAPPU
Vappu on opiskelijoiden vuoden kohokohta, jolloin kesän tuloa ja lukuvuoden päättymistä pääsee juhlistamaan hulvattomissa tunnelmissa opiskelukavereiden kanssa. Vapun kesto vaihtelee opiskelijaporukasta ja omasta jaksamisesta riippuen päivästä viikkoon tai jopa kahteen! Vapun juhlinta aloitetaan siis jo hyvissä ajoin ennen vappua ja jatketaan niin pitkään kuin oma kunto kestää...
Vappuun kuuluu siman ja serpentiinin lisäksi olennaisena osana opiskelijahaalarit, joihin korkeakouluissa opiskelevat sonnustautuvat tunnustaakseen oman pääaineensa väriä. Emileläisille onkin siunaantunut maailman hienoimmat kirkkaan oranssit haalarit, jotka erottautuvat EDUKSEEN joukosta! Jotkut muiden ainejärjestöjen edustajat tosin ovat tituleeranneet niitä myös Lemminkäisen työhaalareiksi, mutta onneksi me emileläiset tiedämme että kyseessä on vain kateellisten panetteluyritys :D
Jyväskylän opiskelijavappuperinteisiin kuuluu ainakin vappuaaton alkupäivästä järjestettävä Amazing Race -kaupunkisuunnistus, kello kuudelta Minna Canthin patsaan lakitus ja hengailua Kirkkopuistossa, etkot kavereiden luona ja jatkot keskustan baareissa. Vappupäivän ohjelmaan puolestaan kuuluu JYYn piknik Harjulla, jolloin pääsee joko nauttimaan aurinkoisesta säästä ja hyvästä ruoasta tai vaihtoehtoisesti räntäsateesta ja edellispäivän aiheuttamasta heikkovointisuudesta :D Alla oleva foto kuvaakin hyvin tärähtänyttä meininkiämme parin vuoden takaiselta vappupiknikiltä!
Harjun vappupiknik |
maanantai 6. toukokuuta 2013
19 TUNTIA H-HETKEEN (VAKAVA 2013)
Luku-urakka alkaa olla lopuillaan ja h-hetki lähestyy...
OIKEIN PALJON TSEMPPIÄ KAIKILLE PÄÄSYKOKEISIIN!
Luottakaa itseenne älkääkä liikaa seurailko, missä kohti koepaperia vierustoveri on jo viilettämässä. On parempi vastailla rauhassa oikein kuin kiireessä väärin. 2 tuntia ei ole mikään huima aika kaikkien vastauksien rustailemiseen, joten liikaa ei myöskään kannata jäädä yhtä vastausvaihtoehtoa puntaroimaan. Kuten ylppäreissäkin opetetaan: jos olet epävarma oikeasta vastauksesta, luota vaistoosi. Yleensä se mikä tuntuu ensimmäiseksi parhaalta vastausvaihtoehdolta, on lopulta se oikea. Kannattaa varata vielä kokeen loppuun itselle jokunen minuutti aikaa käydä vastaukset läpi ja tarkistaa, ettei turhia virheitä ole päässyt silmien ohi livahtamaan!
Turhaan ei kannata itse koetilannetta pelätä tai mitään etukäteispanikointia harjoittaa...2 tuntia hujahtaa ohi nopeasti, ei siinä työn touhussa paljon ehdi itse koetilannetta miettiä ;) Ja mikä parasta: sen jälkeen pääse relaamaan! Muista siis onnitella itseäsi mahtavasta luku-urakasta!
Ja sitten eikun lopullisia tuloksia jännäämään..........!
Koekysymysten vastaukset ilmestyvät nettiin 23.5., joten innokkaimmat voivat käydä jo silloin kurkkimassa ja arvioimassa omia voitonmahdollisuuksiaan ;)
Kuva: prweb.com |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)